A willow grows aslant a brook

2 kuva pieni

5 kuva pieni

There is a willow grows aslant a brook,

that shows his hoar leaves in the glassy stream;

there with fantastic garlands did she come

of crow-flowers, nettles, daisies, and long purples

that liberal shepherds give a grosser name,

but our cold maids do dead men’s fingers call them:

4 kuva pieni

7 kuva pieni

There, on the pendent boughs her coronet weeds

clambering to hang, an envious sliver broke;

when down her weedy trophies and herself

fell in the weeping brook. Her clothes spread wide;

and, mermaid-like, awhile they bore her up:

valittu pieni

6 kuva pieni

which time she chanted snatches of old tunes;

as one incapable of her own distress,

or like a creature native and indued

unto that element: but long it could not be

till that her garments, heavy with their drink,

pull’d the poor wretch from her melodious lay

to muddy death.

1 kuva pieni

 

Photos: Sauma

Poem: William Shakespeare (Hamlet – Act 4, Scene 7)

 

 

 

 

 

 

 

Sadonkorjuu

dsc_3887_1050

Sade pilviä himmentää ja metsien sinen,
mutta väreille mullan se kostean loisteen luo.
Ja pisarat kimmeltävät, ja ihmeellinen
on vehmaus maan, joka kasvun ja hedelmän suo.
Ja versoen jälleen, kuin olis heleä kevät,
syysniityt leikatut vihreinä hymyilevät,
ja puutarhan loimua syyssade viilentää.
Syvänmustana siementä vartoo kynnetty multa,
ja raskaat tähkät nöyrinä maahan jää.

dsc_4023_1050

dsc_3985_1050

dsc_3944_1050

Tämän runsauden, syvän, loistavan elämän nähden
sinut, Salattu, nään; taas syliisi antaudun.
Tuhat kertaa näin maan mullasta löysin sun,
tuhat kertaa nyyhkytin kivun ja hurmion tähden.
Oi tiedän, tiedän, jos olisin kahleista vapaa,
tätä syvyyttä kullan ja ruskean tuntisi en,
en hohtoa varjojen, jotka nyt silmäni tapaa,
en hymyä salaista tuskan ja kauneuden.
Laki mullan ei täyty ilman sirpin terää.
Sinut, Ylhäinen, vain järkkyen nähdä saa.
Vain kuumin kyynelin silmäni aukeaa,
ja nääntyen vain, vain kuollen ihminen herää.

dsc_3952_1050

dsc_3983_1050

dsc_3970_1050

Yhä vapisee sydämeni, jota on kärsimys purrut.
Mutta turhaan en ole elämän rajoille surrut.
Läpi sateen nään, mitä muut ei silmin nää:
sato kypsynyt kullanraskaana kimmeltää,
ikävöiden kuoleman viiltoa, sirpin terää.

Saima Harmaja – Sadonkorjuu, 1933

Photos: Riina/Sauma