A willow grows aslant a brook

2 kuva pieni

5 kuva pieni

There is a willow grows aslant a brook,

that shows his hoar leaves in the glassy stream;

there with fantastic garlands did she come

of crow-flowers, nettles, daisies, and long purples

that liberal shepherds give a grosser name,

but our cold maids do dead men’s fingers call them:

4 kuva pieni

7 kuva pieni

There, on the pendent boughs her coronet weeds

clambering to hang, an envious sliver broke;

when down her weedy trophies and herself

fell in the weeping brook. Her clothes spread wide;

and, mermaid-like, awhile they bore her up:

valittu pieni

6 kuva pieni

which time she chanted snatches of old tunes;

as one incapable of her own distress,

or like a creature native and indued

unto that element: but long it could not be

till that her garments, heavy with their drink,

pull’d the poor wretch from her melodious lay

to muddy death.

1 kuva pieni

 

Photos: Sauma

Poem: William Shakespeare (Hamlet – Act 4, Scene 7)

 

 

 

 

 

 

 

Ystävänpäivän slämäri

 

Muistattekos slämärit ja ystäväkirjat? No okei, ei tämä ihan vanha kunnon slämäri ole, vaan vähän siistitympi versio siitä, mutta aitoa 90-lukua takuulla! Koulukuvamaisen kuvan ottaminen tuntui yhtä kankealta kuin joskus silloin muinoin.

kansi900

Joten tässäpä pari hassua faktaa meistä! Emme tienneet etukäteen toistemme vastauksia. Hyvin hämmentävää siis, miten samankaltaisia ne oli! Ilmankos täydennämme toistemme lauseita jatkuvasti ja innostumme samoista jutuista.

vihaan2

vihaan3

 

pieni900

kuvankeravalmispieni900

 

Kaivakaapa tekin vanhat ystäväkirjat muinaisjäänteiden arkistoistanne, tai tehkää omat slämyt ja kysymykset näin ystävänpäivän kunniaksi. Ilo ja hilpeys on taattu!

Ystävänpäiväterkuin,

Sauma XOXO

Wintery Moomin Story

•••

Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä.
Meri nukkui jään alla, ja syvällä mullassa juurien välissä pienet mönkiäiset näkivät unta keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka, sillä talvi ei ollut pitemmällä kuin vähän ohi uudenvuoden.
Juuri siinä, missä laakso teki loivan kaarteen kohotakseen vuorta kohti, oli lumen peittämä talo. Se oli kuin merkillisen muotoinen kinos ja näytti hyvin yksinäiseltä. Aivan sen lähellä mutkitteli joki sysimustana jäisten töyräiden välissä; virta oli pitänyt veden sulana koko talven. Mutta sillan yli ei kulkenut jalanjälkiä, ja tuulen tuomat kinokset olivat talon ympärillä koskemattomat.
Mutta sisällä oli kuitenkin lämmintä. Kellarin uunissa paloi hiljalleen turvetta tavattomat määrät. Kuu kurkisti sisään ikkunasta ja paistoi huonekalujen valkeille talvipäällisille ja kristallikruunuun, joka oli verhottu tyllillä. Ja salongissa, talon suurimman kaakeliuunin ympärillä, nukkui muumiperhe pitkää talviunta.

The sky was almost black, but the snow shone a bright blue in the moonlight.
The sea lay asleep under the ice, and deep down among the roots of the earth all small beasts were sleeping and dreaming of spring. But spring was quite a bit away because the year had only just got a little past New Year.
At the point where the valley began its soft slope towards the mountains, stood a snowed-up house. It looked very lonely and rather like a crazy drift of snow. Quite near it ran a bend of the river, coal-black between ice-edges. The current kept the stream open all winter. But there were no tracks leading over the bridge, and no one had touched the snowdrifts around the house.
Inside, the house was warm and cosy. Heaps of peat were quietly smouldering in the central-heating stove down in the cellar. The moon looked in sometimes at the drawing-room window, lighting on the white winter covers of the chairs and on the cut-glass chandelier in its white gauze bag. And in the drawing-room also, grouped around the biggest porcelain stove of the house, the Moomin family lay sleeping their long winter sleep.

•••

_igp8661

•••

Kristallikruunu alkoi äkkiä helistä. Se keinui hiljaa edestakaisin ja jokin liikkui tyllin sisässä. Se oli karvainen ja pieni, ja pitkä musta häntä riippui suoraan alas lasiprismojen välistä.
– Siellä hän on, mutisi muumipeikko. – Minun esi-isäni on asettunut asumaan salongin lamppuun.
Mutta se ei tuntunut vaaralliselta. Muumipeikko oli alkanut tottua lumottuun talveen.

The cut-glass chandelier started jingling. It was slowly swaying back and forth, and something was moving about inside the gauze. Something small and hairy. A long, black tail was hanging straight down among the prisms.
Moomin ancestor
”There he is,” Moomintroll murmured. ”My ancestor has set himself up in the chandelier.”
But now this didn’t seem so very bad. Moomintroll was getting accustomed to the bewitched time of winter.

•••

Onko ihanampaa tarinaa talveen kuin:
Story from one of my favorite books of all time:

-Tove Jansson

Taikatalvi
Moominland Midwinter

Photo: Sara
Model: Vilja
Post: Riina

Sadonkorjuu

dsc_3887_1050

Sade pilviä himmentää ja metsien sinen,
mutta väreille mullan se kostean loisteen luo.
Ja pisarat kimmeltävät, ja ihmeellinen
on vehmaus maan, joka kasvun ja hedelmän suo.
Ja versoen jälleen, kuin olis heleä kevät,
syysniityt leikatut vihreinä hymyilevät,
ja puutarhan loimua syyssade viilentää.
Syvänmustana siementä vartoo kynnetty multa,
ja raskaat tähkät nöyrinä maahan jää.

dsc_4023_1050

dsc_3985_1050

dsc_3944_1050

Tämän runsauden, syvän, loistavan elämän nähden
sinut, Salattu, nään; taas syliisi antaudun.
Tuhat kertaa näin maan mullasta löysin sun,
tuhat kertaa nyyhkytin kivun ja hurmion tähden.
Oi tiedän, tiedän, jos olisin kahleista vapaa,
tätä syvyyttä kullan ja ruskean tuntisi en,
en hohtoa varjojen, jotka nyt silmäni tapaa,
en hymyä salaista tuskan ja kauneuden.
Laki mullan ei täyty ilman sirpin terää.
Sinut, Ylhäinen, vain järkkyen nähdä saa.
Vain kuumin kyynelin silmäni aukeaa,
ja nääntyen vain, vain kuollen ihminen herää.

dsc_3952_1050

dsc_3983_1050

dsc_3970_1050

Yhä vapisee sydämeni, jota on kärsimys purrut.
Mutta turhaan en ole elämän rajoille surrut.
Läpi sateen nään, mitä muut ei silmin nää:
sato kypsynyt kullanraskaana kimmeltää,
ikävöiden kuoleman viiltoa, sirpin terää.

Saima Harmaja – Sadonkorjuu, 1933

Photos: Riina/Sauma

White Lady

whiteladytesti2

These images are based on the idea of White Lady. According to folklore, White Lady is a female ghost who appears in the place of her death, dressed in all white. Stories of white ladies are told in many countries all over the world. They are often based on myths and legends of girls or young women, who have died in a tragic way – for example in their wedding day, or violently in some kind of revenge/”honour” killing.

whitelady3

whitelady5

whiteladytestikoko

whitelady1

whitelady4

whitelady2

whitelady6

 

Model: Vilja

Photos: Sara /Sauma