Wintery Moomin Story

•••

Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä.
Meri nukkui jään alla, ja syvällä mullassa juurien välissä pienet mönkiäiset näkivät unta keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka, sillä talvi ei ollut pitemmällä kuin vähän ohi uudenvuoden.
Juuri siinä, missä laakso teki loivan kaarteen kohotakseen vuorta kohti, oli lumen peittämä talo. Se oli kuin merkillisen muotoinen kinos ja näytti hyvin yksinäiseltä. Aivan sen lähellä mutkitteli joki sysimustana jäisten töyräiden välissä; virta oli pitänyt veden sulana koko talven. Mutta sillan yli ei kulkenut jalanjälkiä, ja tuulen tuomat kinokset olivat talon ympärillä koskemattomat.
Mutta sisällä oli kuitenkin lämmintä. Kellarin uunissa paloi hiljalleen turvetta tavattomat määrät. Kuu kurkisti sisään ikkunasta ja paistoi huonekalujen valkeille talvipäällisille ja kristallikruunuun, joka oli verhottu tyllillä. Ja salongissa, talon suurimman kaakeliuunin ympärillä, nukkui muumiperhe pitkää talviunta.

The sky was almost black, but the snow shone a bright blue in the moonlight.
The sea lay asleep under the ice, and deep down among the roots of the earth all small beasts were sleeping and dreaming of spring. But spring was quite a bit away because the year had only just got a little past New Year.
At the point where the valley began its soft slope towards the mountains, stood a snowed-up house. It looked very lonely and rather like a crazy drift of snow. Quite near it ran a bend of the river, coal-black between ice-edges. The current kept the stream open all winter. But there were no tracks leading over the bridge, and no one had touched the snowdrifts around the house.
Inside, the house was warm and cosy. Heaps of peat were quietly smouldering in the central-heating stove down in the cellar. The moon looked in sometimes at the drawing-room window, lighting on the white winter covers of the chairs and on the cut-glass chandelier in its white gauze bag. And in the drawing-room also, grouped around the biggest porcelain stove of the house, the Moomin family lay sleeping their long winter sleep.

•••

_igp8661

•••

Kristallikruunu alkoi äkkiä helistä. Se keinui hiljaa edestakaisin ja jokin liikkui tyllin sisässä. Se oli karvainen ja pieni, ja pitkä musta häntä riippui suoraan alas lasiprismojen välistä.
– Siellä hän on, mutisi muumipeikko. – Minun esi-isäni on asettunut asumaan salongin lamppuun.
Mutta se ei tuntunut vaaralliselta. Muumipeikko oli alkanut tottua lumottuun talveen.

The cut-glass chandelier started jingling. It was slowly swaying back and forth, and something was moving about inside the gauze. Something small and hairy. A long, black tail was hanging straight down among the prisms.
Moomin ancestor
”There he is,” Moomintroll murmured. ”My ancestor has set himself up in the chandelier.”
But now this didn’t seem so very bad. Moomintroll was getting accustomed to the bewitched time of winter.

•••

Onko ihanampaa tarinaa talveen kuin:
Story from one of my favorite books of all time:

-Tove Jansson

Taikatalvi
Moominland Midwinter

Photo: Sara
Model: Vilja
Post: Riina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s