24. luukku

luukku24

”Mummi? Olen kotona” Onni huhuili eteisestä. Oli jouluaatto. Hän oli ollut koko yön ja suurimman osan päivästä auttamassa joulupukkia lahjojen jakamisessa, ja he olivat palanneet takaisin vasta äsken.

”Onni, missä sinä olet ollut? Minä olen etsinyt sinua kaikkialta ja ollut kamalan huolissani! Olin juuri soittamassa poliisille – ” mummin itkuinen puhetulva tyrehtyi äkisti, kun hänen katseensa osui Onnin takana seisovaan joulupukkiin. ”Mitä ihmettä” hän sai kakistetuksi samalla kun katsoi silmät pyöreinä pukkia. ”Mitä sinä täällä teet?”

Pukki hymyili. ”Sain tänä vuonna lahjat jaettua etuajassa. Kiitos siitä kuuluu myös Onnille. Hänen apunsa oli korvaamatonta. Nyt voimme kerrankin viettää jouluaattoa yhdessä.” Sen sanottuaan joulupukki riisui saappaansa, takkinsa ja lakkinsa ja lakkasi olemasta pukki. Sillä silloin kun pukki ei ollut töissä, hän oli ukki – Onnin ukki.

Mummi itki ja nauroi yhtä aikaa. ”Tämä on kaikkien aikojen paras joulu, ja parempi joululahja kuin mitä olisin koskaan osannut toivoakaan! Ehdin jo pelätä jääväni ihan yksin kun Onnikin katosi, mutta nyt me olemmekin kaikki kolme kotona yhdessä jouluaattona. En osaisi toivoa mitään enempää.”

Myöhemmin, kun he olivat saunoneet ja syöneet ja istuivat olohuoneessa kuuntelemassa joululauluja, Onni hymyili nähdessään mummin sädehtivän kilpaa joulukuusen kanssa ukin kainalossa. ”Öljykannun henki piti sittenkin lupauksensa. Löysin kuin löysinkin juuri sen lahjan, josta mummi ilahtui kaikkein eniten.”

Sitten Onni kertoi seikkailuistaan, eivätkä mummi ja ukki meinanneet uskoa korviaan, kun kuulivat mitä kaikkea Onni oli nähnyt ja kokenut. Se joulu oli ikimuistoinen.

 

Kuvitus: Riina Henttu

 

 

23. luukku

luukku_23pien

Huomenna olisi jouluaatto, mutta Onnilla ei vieläkään ollut lahjaa mummille. Miten tässä näin kävi, mietti Onni itsekseen. Hän laittoi kaikki kirjat takaisin hyllyyn pettyneenä ja turhautuneena, ja päätti sitten lähteä kävelylle kylän talvisiin maisemiin. Jospa se vähän piristäisi.

Ulkona oli pimeää, mutta tunnelmalliset valonauhat lumisissa puissa ja ihmisten kodeissa loistivat hämärästä valaisten lumen halki mutkittelevia reittejä. Onni tallusteli verkkaisesti potkien samalla lumipalloa eteenpäin jokaisella askeleellaan. Haikeus valtasi mielen, kun hän ajatuksissaan jäi katselemaan talojen ikkunoista sisään. Niiden takana ihmiset puuhastelivat iloisina yhdessä kauniisti laitetuissa kodeissaan. Onni oli huomaamattaan kävellyt jo pitkän matkan aivan kylän reunalle, jonne jouluvalojen lempeä hohde ei enää yltänyt. Suureksi hämmästykseksi Onni huomasi tutun hahmon edessään.

”No mutta pukki! Mitä ihmettä sinä täällä teet?”, ihmetteli Onni hyvin ilahtuneena. ”He hei Onni! Olen tänä vuonna onnistunut jakamaan lahjat ennätysajassa! Enää reilu reellinen paketteja jaettavana tänne ja naapurikylään”, kertoi pukki hymyillen hyvin poikkeuksellisesta tilanteesta. ”Kerrassaan mainiota!”, riemastui Onni ja kysyi, voisiko tulla mukaan jakamaan loppuja lahjoja. Joulupukillehan se sopi kyllä ja hän otti Onnin mielihyvin mukaan rekiajelulle.

Toivottavasti mummi ei huolestu poissaolostani liiaksi, jäi Onni pohtimaan, kun reki käänsi nokkansa kohti seuraavan kylän valoja.

 

Kuvitus: Roosa Henttu

22. luukku

image

Joulustressi oli virallisesti saavuttanut Onninkin. Jatkuva etsintä väsytti henkisesti että fyysisesti. Onni torkahti kirjan alle, kunnes silmäluomien lävitse alkoi paistaa kirkas ja läikehtivä valo. Hän aukaisi silmänsä ja katseli hämmästyneenä kauneutta ympärillään. Joka puolella oli uskomaton väriloisto ja kukkien huumaavan makea tuoksu. Ilmassa leijaili kuin kultahippuja ja seassa lenteli merkillisen näköisiä otuksia, jonkinlaisia perhoskeijuja. Luonnon äänet muodostivat rentouttavia melodioita ja perhoskeijut ilakoivat tanssien Onnin ympärillä. Se sai suupielet kääntymään väkisinkin ylöspäin ja unohtamaan turhuudet. Mikä hauskuus ja meininki! Nämä tyypit osasivat selvästi järjestää pirskeet, joten Onni antautui karkeloihin mukaan ilomielin.

”Kops!”, kuului ääni, kun kirja tippui nenältä lattialle ja herätti Onnin. Oltiin takaisin mummolan lattialla, kirjakasan äärellä ja vieläkin ilman lahjaa. Mutta enää en stressaa, tuumi Onni. Se ei kuulu jouluun, vaan elo, ilo ja valo!

 

Kuvitus: Iiris ja Sara Juvonen

21. luukku

Scan_20151221_042400_002

Onni istuskeli Kiinan muurilla ja katseli loputtomana jatkuvaa kiemurtelevaa nauhaa, sumuisilla laakson poimuilla. Lähettyvillä kiemurteli jotain muutakin, sillä lohikäärme harjoitteli koreografiaa tulevaan uuden vuoden juhlaan.
”Hei sinä siellä alhaalla, pahoittelut, että keskeytän harjoittelusi, mutta osaisitkohan ehdottaa, mitä voisin hankkia mummilleni joululahjaksi?”, Onni huhuili lohikäärmeelle.

Muutamalla askeleella lohikäärme harppasi monta metriä kerralla, tullen aivan Onnin viereen.
”Saanen sanoa, että olet melko viime tipassa etsintäsi kanssa. Mutta ei syytä huoleen, tiedän juuri oivan lahjan! Hanki mummillesi onnea tuova heinäsirkka torilta. Samalla se käy lemmikistä. Sellaisen minä olen toivonut!”

Lohikäärmeen täytyi jatkaa harjoittelua, muuten hänellekin tulisi kiire. Onni kiitti ideasta ja jäi seuraamaan performanssia, samalla mietiskellen. Heinäsirkka mummille olisi kyllä melko omituinen lahja. Ja mummi varmasti säälisi sitä niin kovin, että laskisi sen heti vapaaksi.

 

Kuvitus: Riina Henttu

20. luukku

kannunhenki

Onni oli päätynyt jonkinlaiseen romuvarastoon, jonka hyllyillä oli kaikenlaisia työkaluja, maaleja, muttereita, pihtejä ja auton osia. Onni ihasteli vanhoja peltipurkkeja ja niiden etikettejä, kunnes hänen silmiinsä sattui vanha ja siro, mutta erittäin likainen öljykannu. Onni otti sen käteensä, istahti alas ja kaivoi taskusta nenäliinan. Kannun kyljessä luki jotakin, ja Onnin uteliaisuus heräsi.

Hinkkaus keskeytyi ja liina tippui maahan, kun kannun nokasta alkoi valua sankkaa savua, josta muodostui kuin pyörremyrsky Onnin silmien edessä. ”Se on päivää että pätkähti! Heikki Hitsaaja valmiina palveluksessanne toteuttamassa villeimmätkin unelmanne! Kuurasit kannua ja pääsin ojentelemaan jäseniäni taas parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, vastapalveluksena herra on hyvä ja toivoo jotakin.”

Onni hymyili leveästi ja sanoi; ”Satuin vain ihastelemaan kaunista kannua, ja jos totta puhutaan, mieleni olisi tehnyt viedä se mukanani kotiin. Mutta jos voit toteuttaa toiveita, olisi se mahtavaa, sillä minulla yksi asia, jota olen etsinyt kovasti. Nimittäin mummille joululahjaa. Sen täytyisi olla jotain sellaista, mistä mummi ilahtuisi kovin, mutta samalla jotakin erikoista ja harvinaislaatuista.”

”Toiveenne käyköön toteen, nuori herra”, sanoi Heikki Hitsaaja ja muuttui takaisin savupilveksi. ”Odota!”, yritti Onni hölmistyneenä huutaa kannunhengen perään. ”Minkä lahjan mummi saa ja mistä löydän sen?” Mutta savu imeytyi takaisin kannuun yhtä nopeasti kuin oli sieltä ilmestynytkin.

Onni jäi kannu kädessään, suu auki ihmettelemään, että menikö mahdollisuus ohi. Ei lahjaa missään. Kannu palautui takaisin hyllylle, Onnin mutistessa omiaan ja pudistellessa päätään. Mistä ihmeestä lahja sitten löytyy, jollei toiveita toteuttavalta hengeltä?

 

Kuvitus: Riina Henttu